fbpx

Olarin panimon tap takeover

Untappd:n käyttäjien Suomen parhaaksi arvostelema panimo, Olarin Panimo saapuu Mallaskellariin ja ottaa hanat haltuunsa tap takeoverin merkeissä 22.-24.2.2019. Espoon jäbät tuovat tullessaan Suomen parhaita IPA-oluita, lagereita sekä muita laatubissejä. Mukana myös pari uutukaista!

Olarin panimo – niin että mikä?

Olarin panimo on ja sen oluet ovat varmaan suurelle osalle oululaisista tuntemattomia suuruuksia. Pääkaupunkiseutua vähän tunteville tiedoksi, että Olarihan on yksi Espoon hienoista, luonnonkauniista lähiöistä.

Yksi Olarin monista aktivitteettimahdollisuuksista on kaljanjuonti. Kolme paikallista kaverusta intoutuivat tästä harrastuksesta niin, että vuonna 2015 päättivät alkaa myydä olutta muillekin.

OOO

Olarin panimon motto on OOO eli “olarilaisuus, onnellisuus, olut” Panimon tarkoituksena on alusta asti tehdä “v**tun helposti dokattavaa laatubörstaa lähiömeiningillä”. Eli olutta suomalaisittain suomalaisille.

Homma alkoi autotallista, mutta se kävi pian ahtaaksi, kuten myös Olari. Muutto uusiin tiloihin Otaniemeen tapahtui loppuvuodesta 2017 ja vastikään investoitiin uusiin panimolaitteisiin. Näin saatiin tuotantomäärät moninkertaistettua vastaamaan laatubörstän kysyntään.